Välimerellisiä tuulahduksia jee jee

Olenko muistanut kertoa, että kävin Espanjassa? No kyllä, näin pääsi käymään, ja ruokaakin tein. Vappuaattona vietin hyvän tovin keittiössä ruokkiakseni seitsenhenkisen seurueen. Sortteja taisi olla suunnilleen yhtä monta, ja postailen tähän niistä kolme, jotka erityisesti sykähdyttivät.

02

01

03

Namit tomaattikrostinit ovat peräisin Livingetc -lehdestä, jonka kylläkin heitin roskiin ennen lähtöä ja muistelin sitten reseptin vähän korvakuulolta. No eipä se järin monimutkainen ole. Mansikkasalsaleipäset ovat familystyle food -blogista, tosin alunperin kyseessä oli granaattiomenasalsa mutta niiden puutteessa käytin mansikoita. Erinomainen improvisointi, vaikka itse sanonkin! Kannattaa oikeasti kokeilla noita sitten kun ihanainen mansikkasesonki taas saapuu luoksemme, eli piannn! Mainio alkupala vaikka grillin antimia odotellessa. Avokadosalaattia halusin testata ihan siitä syystä, että yleensä avokadoa tulee syötyä kylmänä, ja tässä se paahdetaan. Oikein makoisa simppeli salaatti oli tämä, kotoisin Stonesoup -blogista.

Muista ruokalajeista haluan mainita italialaisittain valmistetun broilerin, jonka bongasin Pastanjauhantaa-blogista. Tooosi makoisaa! Varsin jännä tuttavuus oli myös em. roskiin päätyneestä lehdestä löytynyt lämmin salaatti, joka koostui oliiviöljyn, suolan, pippurin ja valkosipulin kera paahdetusta punasipulista ja tuoreista aprikooseista.

04

Tomaattikrostinit

puolikas patonki
2 punaista paprikaa
purkki paseerattua tomaattia
oliiviöljyä
valkosipulia
cayennepippuria tai chiliä
suolaa ja pippuria

1. Kuumenna uuni 275 asteeseen. Poista paprikoista siemenet ja viipaloi ne. Sekoita kulhossa viipaleiden sekaan oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja cayennepippuria sekä hienonnettua valkosipulia. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda paprikoita, kunnes ne tummuvat hieman. Anna jäähtyä.
2. Mausta paseerattu tomaatti suolalla ja pippurilla. Viipaloi patonki mahdollisimman ohueksi ja levitä viipaleille tomaattisoosia. Paahda uunissa, kunnes leivän pinta saa hieman väriä.
3. Surauta paahdetut paprikat sauvasekoittimella tahnaksi ja levitä patonkiviipaleille.

01

02

Mansikkasalsaleipäset

kolmisen desiä mansikoita
reilu desi kuivattuja karpaloita
1 salottisipuli
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
2 tl tuoretta persiljaa (tai hieman vähemmän kuivattua)
1 rkl tuoretta appelsiininkuorta
suolaa
littanaa leipää, kuten naan tai pita
ricotta-juustoa tai maustamatonta tuorejuustoa

1. Sekoita kulhossa pilkotut mansikat ja rouhitut karpalot, hienonnettu salottisipuli sekä öljy, balsamiviinietikka, hunaja, persilja, suola ja paloiteltu appelsiininkuori.
2. Paahda leipää kuumassa uunissa, kunnes se rapsakoituu ja saa hieman väriä. Levitä lämpimälle leivälle juustoa ja leikkaa sopiviksi palasiksi. Levitä jokaiselle palaselle mansikkasalsaa. Halutessasi voit koristella palaset esimerkiksi silputulla rucolalla.

03

04

Salaattia couscousista ja paahdetusta avokadosta

2 kypsää avokadoa
2 dl couscousia
1/2 punasipuli
sitruunamehua
salaattia

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa avokadot pitkittäin neljänneksiin, poista kuoret ja kivet. Aseta uunipellille leivinpaperin päälle, pirskota päälle oliiviöljyä ja mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Paahda noin 15 minuuttia, kunnes avokadot ovat kuumia ja kuplivia ja alkaneet saada hieman väriä.
2. Kypsennä sillä välin couscous ja hienonna punasipuli. Sekoita pienessä kulhossa kaksi ruokalusikallista sitruunamehua ja saman verran oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Aseta tarjoiluvadille pilkottua salaattia, punasipulia ja haarukalla pöyhitty couscous. Pirskota kastike päälle ja sekoittele varovasti. Asettele kuumat avokadot koko komeuden päälle.

01

02

Vapputunnelmia ja herkkupikkuleipiä

Superhauskaa vappua, ja terveisiä Espanjan Aurinkorannikolta! Täälläpä sitä nyt omassa huvilassa katsellaan Välimerta ja ihmetellään, että voiko elämä olla tällaistakin. No näköjään voi! Vappusää pikkuhiljaa kirkkenee, aamulla oli vielä varsin harmaata ja koleaa. Mutta oli sää mikä tahansa, niin ollaan kuitenkin Espanjassa! Juuri ennen lähtöä tein viimeisen tentin, ja graduunkin on tiedossa vain viimeiset rutistukset kunhan täältä kotiudun, joten fiilis ei voisi paljon parempi olla.

02

01

Äärimmäisen mielissäni olen myös siitä, että pääsen hyödyntämään paikallista ruokatarjontaa oikein olan takaa, kun käytössäni on upea keittiö! Sitä odotellessa postaan parit pikkuleivät, joita tein ennen lähtöä leipomispalvelusta tarvitsevalle kaverille. Sopivat loistavasti vaikka vappupiknikille, ja ovat helppotekoisia eli käyvät myös hieman voipuneen kokin repertuaariin… Reseptit ovat Anna Bergenströmin kirjasesta Pieni kakkukirja, ja niistä on vuosien varrella tullut aika luottokamaa. Suklaakinuski-pikkuleivät olen aina tehnyt ohjeen mukaan, mutta Nissen kaurakorinttileipiin en ole koskaan tainnut käyttää korintteja, vaan useimmiten tavallisia rusinoita, mysliä tai suklaahippuja – erittäin suositeltava yhdistelmä kauran kanssa.

03

04

06

Suklaakinuski-pikkuleivät

100 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
2 rkl vaaleaa siirappia (minulla oli kaapissa tummaa, joten käytin sitä)
2 rkl kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja (tai jotain hyvisversiota)
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vatkaa voi todella kuohkeaksi sokerin ja siirapin kanssa.
2. Sekoita vehnäjauhoihin sooda, vaniljasokeri sekä kaakaojauhe siivilöimällä. Sekoita voi-sokeriseokseen.
3. Pyörittele taikinasta vähän peukalonpäätä reilumpia palleroita uunipellille leivinpaperin päälle ja litistä kevyesti haarukalla tai kämmenellä. Nämä leviävät varsin innokkaasti, joten jätä pikkuleipien väliin reilusti tilaa. Paista 15–18 minuuttia. Vahdi loppuvaiheessa haukkana, etteivät mene liian tummiksi! Toinen vaihtoehto on pyöritellä taikina kahdeksi tangoksi, litistää ne levyiksi ja kuvioida haarukalla. Levyt paistetaan ja leikataan pitkulaisiksi paloiksi hieman jäähtyneinä. Kummassakin vaihtoehdossa anna pikkuleipien olla pellillä, kunnes ne ovat kunnolla jäähtyneet.

09

10

Nissen kaurakorinttileivät

200 g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl sokeria
vajaat 2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 dl kaurahiutaleita
runsas 1 dl korintteja
(vaihtoehtoisesti esim. 2 dl kaurahiutaleita ja 2 dl mysliä, jossa on paljon kuivattuja hedelmiä)

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Hiero voi ja sokeri yhteen, sekoita sitten muut ainekset joukkoon (leivinjauhe sekoitettuna ensin vehnäjauhoihin).
2. Pyörittele taikinasta pienen saksanpähkinän kokoisia kuulia, asettele ne harvahkoon leivinpaperilla peitetylle pellille ja litistä kevyesti kädellä. Paista uunin keskiosassa 15–17 minuuttia. Jäähdytä pellillä.

07

08

Tomaattisoppaa pastan kera ja helppoa raakasuklaata

Kun pääsiäisen alla selailin vanhasta The Essential Vegetarian Cookbook -opuksestani kasvismoussakan reseptiä, muistin myös toisen takavuosien lempparini, pastalla ja basilikalla ryyditetyn tomaattikeiton. Tämä on siitä kiitollinen resepti, että suurin osa aineksista löytyy yleensä kaapeista jo valmiiksi. Kun kaupasta nappaa mukaansa tuoreita tomaatteja ja punaisen paprikan, niin soppa onkin jo koossa. Minä ehdin tosin käyttää paprikan junaevääseen, mutta korvasin sen sitten parilla porkkanalla. (Ja jos kauppaan ei ehdi, niin vanha kunnon tomaattimurska to the rescue!)

01

02

03

04

05

Tomaattikeitto

500-750 g tuoreita tomaatteja
oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 punainen paprika (tai pari porkkanaa)
1 litra kasvislientä
3 rkl tomaattipyrettä
suolaa ja pippuria
1 tl sokeria
kuivattua tai tuoretta basilikaa
2,5 dl täysjyvämakaronia (tai muuta pikkuruista pastaa)

1. Kalttaa tomaatit eli leikkaa niiden kantaan ristikkäinen viilto ja upota tomaatit kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi. Kaada vesi pois, anna tomaattien kuivahtaa ja jäähtyä hetki ja poista sitten kuoret. Pilko isohkoiksi paloiksi.
2. Kuumenna öljy ja paista pilkottua sipulia, valkosipulia ja paprikaa/porkkanoita 10 minuuttia. Lisää tomaattipalat ja paista vielä 10 minuuttia. Tällä välin voit valmistaa kasvisliemen, jos et ole sitä jo tehnyt.
3. Lisää kasvisliemi, tomaattipyre, suola, pippuri ja sokeri. Hauduta kannen alla 15 minuuttia. Keitä sillä välin makaronit kypsiksi.
4. Mausta keitto basilikalla ja anna jäähtyä hieman. Soseuta tehosekoittimessa, tarvittaessa useassa erässä. Kaada takaisin kattilaan, lämmitä ja lisää makaronit. Tarkista maku ja koristele halutessasi tuoreilla basilikanlehdillä.

06

07

08

09

11

12

Jokin aika sitten ostin luontaistuotekaupasta alennuksella Cocovin raakasuklaan valmistuspakkauksen, ja nyt aika oli sitten kypsä sen valmistamiseen. Olen kokeillut ko. pakkausta ennenkin, ja havainnut sen hyväksi. Raakasuklaan valmistamiseen ei toki tarvitse kaikkia niitä hienouksia mitä tästä paketista löytyy, enkä muutenkaan ole näiden maailman ääristä roudattujen superfoodien suuri ystävä, kun meillä on metsät pullollaan ihan omiakin superruokia. Mutta täytyyhän sitä tytön joskus hemmotella itseään!

15

14

16

Jos siis haluat helpolla tavalla tutustua raakasuklaan ihanaiseen maailmaan, niin tällainen paketti on varsin kätevä. Pakkauksessa olevaa kookosöljypurkkia lillutellaan kuumassa vedessä, kunnes se on juoksevaa. Sitten vesihauteessa sekaisin kookosöljy ja agavesiirappi, ja sekaan vatkataan yhdestä ja samasta pussista löytyvä kaakaovoi- ja jauhe sekä kaiken maailman jauheet kunnes saadaan juokseva seos. Suklaaseokseen voi sitten lisätä paketissa olevat gojimarjat ja/tai vaikkapa pilkottuja kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja siemeniä. Minä laitoin osaan muoteista rouhittua saksanpähkinää, osaan gojimarjoja, osaan molempia. Sitten vain suklaat päälle ja jääkaappiin jähmettymään – tai jos sattuu olemaan hieman malttamatonta sorttia (kröhöm), niin pakastimeen. On hyvvee!

Yksinkertaisimmillaan olen tehnyt raakasuklaata siten, että neitsytkookosrasvaa, raakakaakaojauhetta ja hunajaa sekoitellaan vesihauteessa ja kaadetaan muotteihin jäähtymään. Tuunauksen taso on sitten ihan omasta mausta, viitseliäisyydestä ja kukkarosta kiinni!

13

17

18

19

Mangolassi, aurinkoa lasissa

Tiedättehän sen keltaisen pirtelömäisen juoman, jolla saa kätevästi viimeisteltyä intialaisessa ravintolassa hankitun überähkyn? En ole muistaakseni koskaan tehnyt sitä itse, mutta eilistä kauppalistaa väsätessäni ajattelin, että maanantai-iltana samettinen mangopiristys voisi olla paikallaan. Voi, miten oikeassa olinkaan.

02

En oikeastaan tiennyt, mitä lassiin tulee (paitsi mangoa ja jugurttia), ja käyttämäni resepti Not A Leaf -blogista listasi lisäksi maidon, kardemumman ja ruusuveden. Googlailin hieman ympäriinsä selvittääkseni autenttisen lassireseptin salaisuudet, mutta näköjään variaatioita on loputtomasti. Niin no, tämähän on intialainen juoma, ja kun kyseessä on astetta isompi maa niin tuskinpa ne yhtä tiettyä reseptiä käyttävät. Joka tapauksessa hyvin tyypillinen ruokajuoma näyttäisi olevan suolainen, hedelmätön lassi. Olen kerran juonut suolaista jugurttijuomaa, ja voin kertoa etten enää ikinäkoskaan halua suolaa lähellekään jugurttiani. Yök.

Ei tästäkään juomasta tosin mitään suursuosikkiani tullut. Jotenkin miedon makuista, vaikka lisäsinkin mausteita alkuperäiseen reseptiin nähden. Mutta ei tätä varsinaisesti harmittanut juoda, joten postataan resepti kuitenkin tänne.

Mangolassi

1 tuore mango kuorittuna ja paloiteltuna
1,5 dl kreikkalaista jugurttia
1,5 dl maitoa/kauramaitoa tms.
1 tl jauhettua kardemummaa
2 tl ruusuvettä

03

01

Raakalaispallerot

Maanantaihan se. Tarvitseeko sanoa enempää selitykseksi sille, että lumipyryn armoilta kotiin päästyäni teki hulluna mieli jotain makeaa? Noh, onneksi olen paitsi liian laiska raahautumaan kauppaan karkkien perässä, myös remontoinut viime aikoina elämäntapojani niin, ettei maanantainen karkkipäivä kerta kaikkiaan käy laatuun. Onneksi on vaihtoehtoja, niin kuin vaikka nämä cashew-pähkinöistä ja kaurahiutaleista valmistetut namipallerot!

Pari vuotta sitten innostuin raw foodista eli raakaravinnosta, ja testailin aika paljon erilaisia reseptejä. Joukossa oli sekä hittejä että huteja, mutta pidemmän päälle etenkin suolaiset ruuat (eli kylmät kasvismössöt) alkoivat vähän tympiä. Jälkkäreihin sen sijaan tykästyin suuresti, ja ne ovatkin jääneet suhteellisen pysyväksi osaksi ruokavaliotani. Makeita herkkuja, jotka tekevät keholle hyvää – voisiko olla parempaa?!

02a

03a

04a

Toki täytyy muistaa, ettei raakajuttujakaan voi surutta syödä – yleensä mukana on kookosrasvaa ja suuri määrä pähkinöitä, eli energiaa kertyy kyllä. Mutta kun tekee auttamattomasti mieli jotain makeaa, niin kyllähän raw-makeiset ovat taatusti parempi vaihtoehto kuin valkoista sokeria ja kaiken maailman teollista shaibaa sisältävät normikarkit.

Ihannemaailmassa pitäisin aina pakastimessa jotain tämäntyyppisiä palleroita, ja sieltä sitten nappaisin kun mieliteko iskee. Yhden tai kaksi hitaasti nautiskelisin. Tässä todellisessa maailmassa koko mässysatsi katoaa parempiin suihin viimeistään valmistusta seuraavana päivänä, joten kovin usein ei näitä kärsi tehdä. Kalifornialaisesta Averie Cooks -blogista peräisin oleva ohje jäljittelee jenkkien rakastamaa cookie dough’ta eli keksitaikinaa. Eikä ihan huonosti jäljittelekään!

Rusinaiset keksitaikinapallerot

1,5 dl cashew-pähkinöitä
Vajaa desi kaurahiutaleita
2 rkl agavesiirappia
1 rkl vaahterasiirappia
1 tl vaniljauutetta tai -sokeria
Rusinoita

1. Hurista pähkinät ja kaurahiutaleet tehosekoittimessa jauhoksi.
2. Lisää siirapit ja vanilja, sekoita tasaiseksi massaksi. Jos sinulla on superhyvä blenderi, massa syntyy sen avulla. Omani ei ole mikään huipputehokas, joten hermoromahduksen välttämiseksi sekoitin siirapit jauhoihin kulhossa käsipelillä. Lopuksi sekaan sotketaan sopiva määrä rusinoita.
3. Pyörittele massa palluroiksi, heittäydy horisontaaliasentoon ja mussuta maanantai kauas pois mielestäsi!

05a

07a