Frittata eli tuunaa mun munakas

No joo, täytyy sanoa että oli kyllä aika optimistinen ajatus, että jaksaisin kokonaiset kuusi viikkoa punnita jokaisen suupalani ja lappaa naamaani samoja asioita päivästä ja ateriasta toiseen. Kaksi viikkoa jaksoin, sitten totesin että elämä on aivan liian lyhyt tällaiseen pelleilyyn. Paino lähti kyllä laskuun, mutta niin lähti mielialakin. Koko ajan sai kamppailla valtavien mielitekojen kanssa, ja heti kun lopetin kuurin, ne katosivat. Ikinäkuunakoskaan en enää ala millekään kuurille, ja jos sellaista vihjailen, minut saa ihan vapaasti mukiloida. Empiiristen kokemusten perusteella parhaisiin tuloksiin pääsee, kun kehoa ruokkii maltillisilla määrillä laadukasta, monipuolista ruokaa ja sallii myös satunnaisen herkuttelun. Mielummin pehmeä ja onnellinen kuin v*ttuuntunut luikku. Sitäpaitsi, ruoka. ❤

02

01

Tekisi nyt mieli postata jotain jonka kalorimäärällä huolehtisi parin sumopainijan energiatarpeesta, mutta laitetaan kuitenkin tällainen tervehenkinen aamiaisjuttu jenkkiläisen Whole Foods Marketin tyyliin. Italialainen frittata on ikään kuin vähän fancympi munakas ja sen juju on siinä, että täytteet ujutetaan munaseoksen sisään. Tässä versiossa täytteenä on kesäkurpitsaa, punasipulia, feta- tai vuohenjuustoa ja paprikaa. Tämä on taatusti hyvä alku päivälle, joten guten morgen vaan!

03

Kesäkurpitsafrittata

6 kananmunaa
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä
punasipuli
puolikas kesäkurpitsa
fetaa tai vuohenjuustoa
säilöttyä paprikaa
kourallinen tuoreita yrttejä, esim. korianteria, persiljaa tai ruohosipulia

1. Viipaloi punasipuli ja leikkaa kesäkurpitsa puolikuun muotoisiksi siivuiksi. Kuumenna öljy isohkossa paistinpannussa ja paista kasviksia muutamia minuutteja, kunnes ne pehmenevät hiukan. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.
2. Vatkaa munien rakenne rikki ja mausta avokätisesti suolalla ja pippurilla. Kaada seos kasvisten päälle ja anna paistua.
3. Kun munaseos on lähes kokonaan hyytynyt, asettele pinnalle murusteltua juustoa ja paprikasuikaleita. Laita kansi päälle ja paista, kunnes frittata on täysin hyytynyt. Ripottele päälle silputtuja yrttejä, anna jäähtyä hieman ja tarjoile.

04

Mainokset

Uusi lempisoppa eli keitto paahdetuista paprikoista

Tovi sitten suursiivosin keittiöni ja totesin samalla, ettei loppujen lopuksi liene kovin järkevää säilyttää Maku-lehden vuosikertaa vuodelta 2007. Sen verran on silti minussakin pula-ajan henkistä geeniperimää, että pakko oli selata lehdet läpi ja repiä irti kiinnostavat reseptit.

01

Hieman kyllä epäilin, että näinköhän niihin koskaan tulee kajottua, mutta kannatti hamstrata koska päivänä eräänä työnsin käteni reseptilokeroon ja nostin sieltä randomilla tämän maanmainion soppaohjeen. Tässä on toki hieman värkkäämistä, mutta lupaan että lopputulos on vaivan arvoinen! Maustelistakin on aika pitkä, mutta onpa makukin sitten tosi monitasoinen ja vivahteikas.

02

03

04

Keitto paahdetuista paprikoista

4 punaista paprikaa
200 g punasipulia
2 valkosipulinkynttä
8 dl vettä
2 rkl tomaattipyreetä
kasvisliemikuutio
1,5 rkl balsamiviinietikkaa
2 tl sokeria
1 laakerinlehti
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus cayennepippuria tai muutama tippa tabascoa
2 dl kermaa

1. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Halkaise paprikat ja poista niistä siemenet. Kuori ja lohko punasipulit, kuori valkosipulit. Aseta kasvikset leivinpaperille uunipellille ja paahda uunin yläosassa, kunnes paprikat ovat selvästi tummuneet. Laita paprikat kuumina muovipussiin ja sulje pussi. Kun paprikat ovat jäähtyneet, poista kuoret.
2. Lataa isohkoon kattilaan kaikki ainekset kermaa lukuun ottamatta ja lisää kasvikset sekaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen noin 15 minuuttia.
3. Poista laakerinlehti ja soseuta keitto tasaiseksi. Tipauta laakerinlehti takaisin ja lisää kerma. Kiehauta keitto, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja valkopippuria. Tarjoa esimerkiksi krutonkien, raejuuston tai ranskankerman kera.

05

06

07

Paahdettuja kasviksia salaatissa ja leivän päällä

Minulla ei todellakaan käy päntiönnää ulkomaalaisia vieraita, mutta tälle kesälle olen ehtinyt kestitä kahta australialaista, yhtä saksalaista ja yhtä intialaista. Viimeksi mainitun kohdalla halusin tarjota jotain tyypillisistä suomalaisista raaka-aineista tehtyä, mutta vähemmän tyypillisessä muodossa. Niinpä varsin tyypillisen kantarellipiirakan ohella väsäsin paahdetuilla kasviksilla höystettyä pastasalaattia Kesän iloja –kirjan ohjetta mukaillen sekä Martha Stewartin ohjeen mukaisia leipiä, jotka päällystettiin paahdetulla porkkanamuusilla, lehtipersiljalla ja fetajuustolla.

02

03

Intialainen ja suomalainen ruokavieraani kehuivat näitä kovasti, ja itsekin olin varsin tyytyväinen lopputulokseen. Punajuureen olen yleensä suhtautunut vähän nihkeästi, mutta paahdettuna tuo punainen sottapytty pääsi todella oikeuksiinsa. Kasvisten paahtamiseen saa toki varata hieman aikaa, mutta muuten nämä olivat tosi helppotekoisia.

04

Pastasalaatti paahdetuilla kasviksilla

4 punajuurta
kesäkurpitsa
2–3 punasipulia
oliiviöljyä
seesamin- ja auringonkukansiemeniä
150 g (fusilli)pastaa
parmesaania lastuina

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja lohko punajuuret ja punasipulit, viipaloi kesäkurpitsa. Asettele kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle, pirskottele sekaan oliiviöljyä ja siemenet. Sekoittele hieman. Paahda uunissa, kunnes kasvikset ovat pehmenneet ja paahtuneet – tähän menee nelisenkymmentä minuuttia. Anna kasvisten jäähtyä.
2. Keitä pasta kypsäksi ja anna jäähtyä. Sekoita kasvikset, pasta ja parmesaanilastut kulhossa, mausta oliiviöljyllä sekä suolalla ja pippurilla. Kaada tarjolle sievään kulhoon, koristele parmesaanilastuilla ja pirskottele vielä päälle hieman oliiviöljyä.

06

07

08

Leipäset paahdetun porkkanasoseen kera

porkkanoita
oliiviöljyä
suolaa
lehtipersiljaa
punaviinietikkaa
feta- tai vuohenjuustoa
valinnaista leipää

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja pilko porkkanat. Aseta ne uunipellille leivinpaperin päälle, pirskota päälle oliiviöljyä ja suolaa. Sekoita. Paahda porkkanoita noin 45 minuuttia, kunnes ne ovat tummuneet ja pehmenneet. Muusaa.
2. Revi persiljaa kulhoon ja sekoita joukkoon punaviinietikkaa ja oliiviöljyä. Paahda leipäviipaleet ja levitä päälle porkkanamuusia sekä maustettua persiljaa. Murustele päälle fetaa tai vuohenjuustoa.

05

09

Spagettikastiketta kirsikkatomaateista

Juuh, kyllä festarit ovat kesäihmisen parasta aikaa, varsinkin Ilosaarirock. Ihan älyttömät kemut taas kerran! Muutenkin oli hieno parin viikon kesäreissu, paljon tuli nähtyä ja koettua. Kotiin ja arkeen palaaminen on tuollaisten rymistelyjen jälkeen aina yhtä rankkaa, mutta toisaalta oli kiva päästä taas omaan keittiöön hääräilemään. Kovin suunnitelmalliseen kokkailuun en vielä ole kyennyt, mutta yhdistämällä reissueväiden jämät, jääkaapin hyvin vähäiset antimet ja paluumatkan pikaisen kaupassakäynnin tulokset syntyi sattumalta tosi hyvä pastaruoka. Tätähän täytyy tehdä ihan tarkoituksellakin!

04

01

03

Spagettia kera kirsikkatomaattien, oliivien ja metwurstin

250 g spagettia
kaksi pientä punasipulia
kaksi valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
kaksi rasiallista kirsikkatomaatteja
0,5 dl kermaa
vajaa desi mustia kalamata-oliiveja
noin 6 siivua (chili)metwurstia
2 rkl tomaattipyrettä
suolaa ja pippuria
Provencen yrttisekoitusta
chilirouhetta

1. Laita ensin spagetit kiehumaan ja valmista niiden kypsyessä kastike.
2. Viipaloi sipulit ja kuullota ne oliiviöljyssä pehmeiksi. Halkaise kirsikkatomaatit, lisää pannulle ja paista keskilämmöllä kymmenisen minuuttia eli kunnes ne ovat pehmenneet ja osa nesteestä on haihtunut. Lisää tomaattipyre, mausta suolalla, pippurilla, yrttisekoituksella ja chilirouheella. Jos metwurstit ovat mallia chili, käytä chilirouhetta maltillisesti.
2. Lisää kastikkeeseen kerma ja kuumenna hetken aikaa. Paloittele oliivit ja metwurstit ja sekoita kastikkeeseen. Valuta spagetit ja sekoita hyvin kastikkeen kanssa. Tarjoa heti.

02

05

06

Chilillä maustettua porkkana-papusalaattia ja lime-mansikkamoussekakkua

Kappas, sehän on jo heinäkuu, ja edellisestä bloggailustakin ties kuinka kauan. Hyvän kesän merkki, kun ajantaju katoaa ja aikaa tulee vietettyä ihan muualla kuin läppärin ääressä! Vaan korjataanpa tämä blogivaje tässä ja nyt.

Ekana vähän erilainen salaatti, jota on tullut tehtyä jo pariin otteeseen tänä kesänä, ja molemmilla kerroilla vastaanotto on ollut varsin ihastunut. Ohje on peräisin Nina Dreyer Hensleyn, Jim Hensleyn ja Paul Lowen kirjasta Kesän ilot. Jäljempänä taas Pirkan sivuilta bongaamani lime-mansikkamoussekakku, jota tarjosin valmistujaisissani. Jouduin puolittamaan täytteen määrän, sillä testikakku levisi iloisesti seistyään muutaman tovin pöydällä. Limen määrän kanssa kannattaa olla tarkkana ja lisätä sitä pikkuhiljaa maistellen, muuten vaarana on liian kirpeä kakku.

05

03

01

Chilillä maustettu porkkana-papusalaatti 

5–6 porkkanaa (voit käyttää myös bataattia)
chilirouhetta
200 g keitettyjä papuja
1 pienehkö punasipuli
100 g rucolaa
kivettömiä kalamata-oliiveja
fetajuustoa kuutioituna
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
mustapippuria

1. Kuori ja kuutioi porkkanat. Kuumenna pari ruokalusikallista öljyä pannussa ja paista porkkanaa ja chiliä, kunnes porkkana alkaa pehmetä.
2. Hienonna punasipuli. Lisää pavut ja sipulisilppu ja kuumenna kaikki ainekset.
3. Lisää silputtu rucola, oliivit ja fetakuutiot. Mausta oliiviöljyllä, balsamiviinietikalla ja mustapippurilla. Tarjoa lämpimänä tai anna maustua jonkin aikaa jääkaapissa ja tarjoa kylmänä.

02

04

06

012

013

Lime-mansikkamoussekakku

Pohja

1 kananmuna
0,75 dl sokeria
100 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl mansikoiden mehua

Täyte

250 g (pakaste)mansikoita
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100 g turkkilaista jugurttia
1 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
2 limeä
0,5 dl tomusokeria

Koristeeksi

tuoreita mansikoita
pehmeitä hopeahelmiä

1. Sulata mansikat ja mittaa 0,5 dl mehua pohjaa varten. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja pingota irtopohjavuoan (halkaisija 24–26 cm) pohjalle leivinpaperi.
2. Sulata rasva ja anna jäähtyä hetken. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi kaakaojauhe sekaan. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhoseos, sulatettu rasva ja mehu vuorotellen vaahtoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina irtopohjavuokaan tasaiseksi kerrokseksi, paista uunissa noin 10 minuuttia ja jätä vuokaan jäähtymään.
3. Soseuta mansikat sauvasekoittimella tai blenderissä. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Pese limet huolellisesti, raasta kuoren vihreä osa talteen ja purista mehu.
4. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää turkkilainen jugurtti, mansikkasose, tomusokeri ja limeraastetta vähitellen, noin puoli teelusikallista. Vatkaa kerma vaahdoksi erillisessä kulhossa ja sekoita täytteen joukkoon.
5. Kuumenna 2 ruokalusikallista limemehua kattilassa tai mikrossa. Purista liivatelehdistä vesi ja sulata ne kuumaan mehuun. Anna jäähtyä hetki ja sekoita huolellisesti täytteen joukkoon.
6. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle, tasoita pinta ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli. Koristele hyytynyt kakku esimerkiksi tuoreilla mansikkaviipaleilla ja pehmeillä hopeahelmillä.

009

014

015

17

Uunimunakasta

Suolaiset piirakat ovat ehdottoman hyvä syy omistaa ruuansulatuselimistö, mutta oikeastihan niissä se täyte on se juttu – pohja on  paitsi rasittava tehdä, myös vähän sellaista turhaa höttöä, varsinkin reunat. (Tosin vielä turhempaa on mokkapaloissa se täytteen alle jäävä osuus.) Joskus onkin kiva tehdä ns. piirakkatäytettä, jota varmaan myös uunimunakkaaksi voisi kutsua. Joo, kutsutaan.

01

02

03

No sellaisen minä tänään joka tapauksessa tein,vieläpä ihan omasta päästäni. Täytteeksi laitoin parsakaalta ja karamellisoitua punasipulia, ja lopputulos oli kyllä varsin suunmukainen. Kokkaillessani muistin suuren idolini Nigella Lawsonin sanat, että hänelle tulee kovin turvallinen olo sellaisesta reseptistä, johon käytetään kokonainen paketillinen munia. Olen samaa mieltä. Tosin sitten kun punttisalin uuvuttamana on vetänyt noin 80 prosenttia paistoksesta, tulee myös turvallinen ähky ja harras toive siitä, ettei kananmunia turhaan ole päästetty kolesterolipannasta. Nooo mutta, kerrankos sitä!

05

04

06

Uunimunakas

6 kananmunaa
150 g voimakkaan makuista juustoraastetta
(kermaa)
200 g pakasteparsakaalta
1 punasipuli
(intiaani)sokeria
voita
suolaa ja pippuria
kuivattua timjamia

1. Anna parsakaalin sulaa huoneenlämmössä, tai kiehauta se pienessä vesitilkassa. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2. Suikaloi punasipuli ja kuullota se kuumassa voissa pehmeäksi. Lisää ruokalusikallinen sokeria, ja paistele tovi, kunnes sokeri on sulanut ja sipulit ovat mukavasti karamellisoituneet.
3. Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Mausta reilulla kädellä ja sekoita joukkoon juustoraaste sekä halutessasi kermaa.
4. Levitä parsakaalit laakeaan, öljyttyyn vuokaan ja kaada munaseos tasaiseksi kerrokseksi niiden päälle. Asettele punasipulit seoksen pinnalle. Paista uunissa puolisen tuntia, kunnes munaseos on hyytynyt ja pinta kauniisti ruskistunut. Uunimunakas on ehdottomasti edukseen jonkin aikaa vetäydyttyään.

Oikein mainio iltapala oli tämä raejuuston ja kalamata-oliivien kera nautittuna. Tämähän on taas sellaisia ruokia, että sekaan voi nakella vähän mitä nyt jääkaapista sattuu löytymään. Seuraavalla kerralla laitan aivan ehdottomasti parsan ja punasipulin kaveriksi fetajuustoa!

07

Synttäriruokaa

Perjantaina vietettiin rakkaan ystäväni kolmikymppisiä, ja joukkomuonittamisen suurena ystävänä tarjouduin tekemään kemuihin hieman syötävää. Muiden rahoilla kokkailu, mikäs sen parempaa! Suunnitelmaan kuuluivat lihapullat, pestoinen perunasalaatti, majoneesipohjainen pastasalaatti sekä tuorejuusto-jalapenotäytteiset lehtitaikinahyrrät.

04

05

08

Tämä oli siis suunnitelma, mutta torstai-iltana kokkaillessani olin aivan superväsynyt ja yhtäkkiä huomasin sekoittelevani pokkana pestoa pastan sekaan. No eipä siinä sitten auttanut muu kuin tehdä pottusalaatti perinteisesti majoneesimeiningeillä, tosin hieman erilaisin lisukkein: seassa oli cocktail-kurkkuja, keltaista paprikaa, herneitä ja fetajuustoa. Lopputulos oli varsin namia! Kastikkeeksi sekoittelin rutkasti majoneesia kermaviilipurkilliseen ja maustoin mustapippurilla. Salaatin innoittajana toimi Maku-lehden resepti.

01a

02a

03a

Lihapullien ohje puolestaan oli peräisin Pirkan nettisivuilta. (Pirkka! <3) Ruokakerman sijaan käytin tosin vettä ja jätin tomaatin pois kun en muistanut niitä ostaa. Tein tuplasatsin, ja siitä tuli 63 namia suupalaa. Pastasalaatti oli hyvin simppeli, punaista pestoa, pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja sekä punasipulia hienoksi silputtuna – kombo joka OLISI TOIMINUT tosi hyvin myös perunoiden kanssa. Söin pesto-perunasalaattia ensimmäisen kerran vuosia sitten ystäväni bileissä, ja ihastuin heti ikihyviksi. Suosittelen kokeilemaan! Kannattaa vain varmistaa, että olotila on vireä, eikä lähettyvillä ole keitettyä pastaa.

11

09

10

Yksi varsinainen reseptikin tähän on tietysti saatava, ja sen kunnian saa uusi tuttavuus, tuorejuusto-jalapenotäytteiset lehtitaikinahyrrät. Tämänkin reseptin löysin Pinterestin kautta kansasilaisesta My Homemade Life -blogista. Olivatpa muuten aivan mahtavia hyrrälöisiä! Raikas, kermainen tuorejuusto ja mukavasti potkivat jalapenot olivat ihan ässä yhdistelmä, ja ripaus sokeria täydensi makuelämyksen.

06

07

Tuorejuusto-jalapenohyrrät

600 g pakastelehtitaikinaa (sellainen yksi kokonainen levy)
1-2 rasiaa maustamatonta tuorejuustoa (à 200 g)
Purkillinen viipaloituja jalapenoja
Sokeria

1. Sulata lehtitaikina ja kauli pitkäksi, ohueksi levyksi.
2. Pehmennä tuorejuusto kulhossa, sekoita joukkoon hienoksi pilkotut jalapenot ja ruokalusikallinen sokeria. Juuston ja jalapenojen määrä on hieman harkinnanvarainen asia. Itse käytin kaksi rasiallista juustoa, mikä teki palasten käsittelystä varsin hankalaa ja sotkuista puuhaa. Toisaalta, lopputuloksessa mäskin suuri määrä palkitsi. Jalapenoja käytin reilun puolikkaan 220 gramman purkista, mikä oli aivan hyvä määrä jos tykkää suhteellisen tulisesta ruuasta.
3. Levitä tuorejuustotäyte tasaisesti taikinalevylle. Kääri levy tiukahkoksi rullaksi ja leikkaa sitten hyrriksi. Tästä satsista tuli kolmisenkymmentä hyrrää.
4. Paista 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia, tai kunnes hyrrät ovat saaneet hieman väriä ja taikina näyttää kypsältä. Kannattaa sitten odotella tovi, sillä nämä ovat ehdottomasti parhaimmillaan hieman jäähtyneinä.

12