Minimunakkaat

Mitä tekee kaksi kolmenkympin molemmin puolin olevaa naikkosta tammikuisena lauantaina? Shoppailee, potee krapulaa, juoruilee miehistä? Ei, vaan järkkää ensin hulppean kotibrunssin ja menee sitten teatteriin katsomaan Ronja, ryövärintytärtä. Oulun kaupunginteatterin versio Astrid Lindgrenin klassikosta upposi täydellisesti myös aikuisiin, mutta varsin lapsenmielisiin katsojiin. Nauratti, itketti, jännitti, ihastutti.

004

002

Ihastuttava oli myös brunssimme, johon kuului saariston pannukakkua, mustikka-kookossmoothieta, tuorepuristettua appelsiinimehua, kahvia, kasapäin hedelmiä sekä näitä uunissa tehtäviä minimunakkaita. Innoituksen sain the dinnervine -blogista, mutta oma versioni syntyi sen pohjalta, mitä kasviksia jääkaapissa sattui olemaan. Kotoisat juurekset ja aurinkokuivatut tomaatit olivat oikein toimiva yhdistelmä, ja juustot tietysti kruunasivat lopputuloksen, niin kuin niillä tapana on. Uunissa muffinssivuoissa tehtävät pikku munakkaat ovatkin helppo ja herkullinen vaihtoehto perinteiselle munakkaalle, sekä hyvä keino hyödyntää mitä vain jämäkasviksia. Varmasti toimii ilman juustojakin, jos sellaisia ei satu kaapissa olemaan, ja aamiaista pitäisi saada.

005

001

Minimunakkaat

pieni punasipuli
puolikas palsternakka
palanen juuriselleriä
porkkana
muutama aurinkokuivattu tomaatti
6 kananmunaa
25 g parmesaania
100 g fetajuustoa
suolaa ja pippuria
yrttimaustetta
rypsiöljyä

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Hienonna punasipuli, raasta juurekset ja pilko aurinkokuivatut tomaatit pieniksi paloiksi. Kuumenna öljy pannulla ja freesaa kasviksia muutama minuutti. Lisää aurinkokuivatut tomaatit. Jaa kasvissekoitus 12 muffinssivuoan pohjalle.
2. Vatkaa munat kevyesti. Raasta sekaan parmesaani ja murustele feta. Mausta suolalla, pippurilla ja yrttimausteella. Jaa vuokiin kasvisten päälle. Paista uunissa noin 20 minuuttia.

003

006

Couscous-hässäkkä

Sunnuntain raakatacoilut herättivät taas vanhan tutun kokkailuhimon, ja ylijääneistä aineksista tuli sitten kehiteltyä maittava couscous-salaatti. Tuli sellainen ajatus, että siihen pitää saada kaikkia paahdettuja asioita, ja näin myös tapahtui. Tästä annoksesta riittäisi helposti ainakin kahdelle ihmiselle. Aineksia voi toki vaihdella sen mukaan mitä kaapista löytyy, mutta kastiketta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

01

03

04

Couscous-hässäkkä

1 dl couscousta
pari kourallista saksanpähkinöitä
rypsiöljyä
2 porkkanaa
purkillinen kikherneitä
suolaa ja pippuria
balsamiviinietikkaa
sitruunamehua
puolikas paprika
puolikas kevätsipuli
muutama aurinkokuivattu tomaatti
kourallinen tuoretta basilikaa

Kastike

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 limen mehu
1/2 sitruunan mehu

1. Keitä 2 dl vettä kiehuvaksi, lisää hieman suolaa ja öljyä. Kaada couscousit sekaan ja nosta kattila heti liedeltä. Hauduta kannen alla, kunnes vesi on imeytynyt ryyneihin. Lisää muutama voinokare ja hauduta vielä tovi. Pöyhi lopuksi haarukalla irtonaiseksi ja anna jäähtyä.
2. Paahda kevyesti rouhitut saksanpähkinät kuumalla, kuivalla pannulla. Laita sivuun. Raasta porkkanat ja freesaa niitä muutama minuutti rypsiöljyssä.
3. Huuhtele ja valuta kikherneet, ja paista niitä rypsiöljyssä muutama minuutti. Lorauta joukkoon balsamiviinietikkaa ja sitruunamehua ja kuumenna, kunnes neste on haihtunut. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä.
4. Pilko paprika, kevätsipuli, aurinkokuivatut tomaatit sekä basilika. Sekoita kaikki ainekset kulhossa.
5. Sekoita kastikkeen ainekset pienessä kulhossa ja kaada salaatin joukkoon. Laita jääkaappiin maustumaan, kunnes salaatti on mukavan viileää.

06

05

07

08