Maa-artisokkaa risotossa

Risotto on sellainen ruoka, jota tulee tehtyä todella harvoin, ja maa-artisokka taas raaka-aine, jota käytän vielä harvemmin – itse asiassa kerran aiemmin olen tainnut sitä testata. Silloin tein keittoa, joka ei muistaakseni ollut mitenkään erityisen säväyttävä kokemus. Jokin näissä ulkoisesti varsin arkisissa, mutta sisäisesti hienostuneissa mönteissä silti kiehtoo. Risotto tuntuikin oivalta tavalta lämmitellä suhdetta uudelleen – jospa tässä sittenkin olisi jotain..?

01

02

03

Parisuhteiden kohdalla uudelleenlämmittely menee yleensä ihan päin helvettiä. Maa-artisokan kohdalla sen sijaan koin positiivisen yllätyksen. Maku-lehden sivuilta poimittu ohje johti makoisaan lopputulokseen, ja hitaasti kypsytettyjen maa-artisokkapalasten maku pääsi hienosti esiin. Hieman aikaa tämä ruoka siis vaatii, vaikka onkin muuten helppotekoinen. Itselläni aikaa meni vielä tuplasti, koska risottoriisin sijaan käytin täysjyväriisiä, joka vaatii kypsyäkseen suunnilleen kaksi viikkoa. Nopeampi, mutta valkoista riisiä ravinteikkaampi vaihtoehto on ohra.

04

05

Maa-artisokkarisotto

250 g maa-artisokkaa
3-4 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 dl risottoriisiä (tai ohraa)
1 dl kuivaa valkoviiniä
4 dl kasvislientä
50 g voita
parmesaaniraastetta
suolaa ja pippuria

1. Kuori maa-artisokat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna salotti- ja valkosipulit.
2. Kuumenna oliiviöljy paistokasarissa, kuullota sipulia ja valkosipulia. Varo, etteivät ne ruskistu. Lisää riisi ja sekoittele, kunnes se muuttuu hiukan läpinäkyväksi.
3. Lisää valkoviini ja jatka sekoittamista. (Minun kotoani kun ei juomatonta valkkaria noin vain löydykään, niin keitin vähän enemmän kasvislientä, ja laitoin ensimmäiseen erään hieman valkoviinietikkaa antamaan hapokkuutta.) Kun viini on imeytynyt, lisää joukkoon maa-artisokat ja osa kuumasta kasvisliemestä. Jatka sekoittamista ja lisää kasvislientä pienissä erissä risoton joukkoon sitä mukaan, kun liemi on imeytynyt riisiin. Kypsyminen kestää 15–20 minuuttia (tai täysjyväriisien tapauksessa niin kauan kuin se kestää, ja vettä joutuu todennäköisesti lisäämään). Lisäsin sekaan myös jääkaapissa pyörineen vajaan pussillisen vihreitä papuja.
4. Lisää lopuksi voi, suola ja pippuri sekä runsaasti parmesaaniraastetta. Koristele halutessasi annokset viipaloiduilla viikunoilla, ruohosipulilla ja parmesaanilastuilla. Tarjoile heti.

06

07

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s